Ihmiset liian väsyneitä seksiin

Julkaistu: 10.03.2010 10:30:23

Yhdysvaltalainen epäkaupallinen järjestö National Sleep Foundation (NSF) eli Kansallinen unisäätiö on erikoistunut tutkimaan unta ja unihäiriöitä.

Sen juuri teettämä yleisötutkimus Yhdysvaltain erilaisten etnisten ryhmien unitottumuksista paljasti noin neljänneksen ihmisistä olevan liian väsyneitä harrastaakseen seksiä säännöllisesti. Nimenomaan avioliitossa tai parisuhteessa elävistä vastaajista 21-26 prosenttia kertoi unenpuutteen häiritsevän seksielämää. Vastaukset olivat yhteneväisiä kaikissa etnisissä ryhmissä.

NSF:n mukaan epäterve unitilanne aiheuttaa elämänlaadun laskua monella eri tasolla ja että tilanteen kaikki puolet alkavat vasta hahmottua näiden tutkimusten myötä.