Alapään trimmaaminen aiheutti kolarin

Julkaistu: 16.03.2010 10:00:14

Kun Megan Mariah Barnes (37) oli maaliskuun alussa ajamassa tapaamaan uutta miesystäväänsä Floridan Key Westiin, huomasi hän kiireessä unohtaneensa trimmata häpykarvansa. Hänen ex-miehensä Charles Judy sattui kuitenkin istumaan kartanlukijan paikalla, joten Megan pyysi häntä tarttumaan ohjauspyörään siksi aikaa, kun hän leikkaisi karvoitustaan.

Meganin 1995-mallinen Ford Thunderbird eteni vaivatta, kunnes Cudjoe Keyn kohdalla eteen osui 2006 Chevy Pick-up, joka oli pysähtynyt kääntyäkseen vasemmalle. Megan törmäsi sen perään ja pakeni sitten paikalta, vaikka vauriot olivat melko vähäisiä. Poliisi onnistui pidättämään Barnesin muutaman kilometrin päässä, kun hän oli pysähtynyt vaihtamaan paikkoja ex-miehensä kanssa.

Poliisi huomasi kuitenkin miehen vaatteissa turvatyynyn palojälkiä, vaikka vain matkustajanpuolen tyyny oli lauennut. Kuulusteltaessa mies tunnusti ohjanneensa matkustajan puolelta ja Meganin leikelleen häpykarvoitustaan törmäyshetkellä. Meganin kortti oli jo tätä ennen laitettu kuivumaan viideksi vuodeksi rattijuopumuksen takia ja hänet oli tuomittu lisäksi 9 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Nyt häntä voi odottaa vuoden ehdoton vankeus, jos hänet havaitaan syylliseksi ehdonalaissääntöjen rikkomiseen, törkeään liikenteen vaarantamiseen, liikennepakoon, ajokortitta ajoon ja vakuuttamattoman ajoneuvon käyttöön.